Yhdistyksen säännöt

Lundan kyläyhdistyksen säännöt, hyväksytty yhdistysrekisterissä xx.xx.1983
1 §
Yhdistyksen nimi on Lundan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Maskun kunta.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Maskun Lundan alueen kylien asukkaiden yhdyssiteenä ja valvoa heidän yleisiä paikallisia etujaan.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, tekee viranomaisille esityksiä ja anomuksia asuinpaikkansa asioissa, sekä pyrkii pitämään yhteyksiä kunnallisiin elimiin paikkakunnallaan.
4 §
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta ja jonka johtokunta jäseneksi hyväksyy.
5 §
Liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päätetään yhdistyksen syyskokouksessa.
6 §
Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallituksena johtokunta, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kuusi kahdeksi vuodeksi valittua jäsentä, joista puolet eroaa vuosittain ensi kerran arvan perusteella. Varajäsenenä kuuluu johtokuntaan kaksi henkilöä vuoden kerrallaan. Johtokunta on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on saapuvilla. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
7 §
Johtokunta valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat virkailijat, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta.
8 §
Johtokunnalla ei ole oikeutta ottaa velkaa yhdistyksen nimiin muussa tapauksessa, kuin että yhdistyksen kokous on sen siihen nimenomaan valtuuttanut.
9 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.
10 §
Yhdistyksen tilejä tarkastamaan valitaan syyskokouksessa kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet toimikaudeksi kerrallaan.
11 §
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit ja vuosikertomus on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.
12 §
Yhdistyksen syyskokous pidetään marraskuussa ja kevätkokous maaliskuussa ja niissä käsitellään seuraavat asiat:
Syyskokouksessa:
1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
2. valitaan yhdistyksen puheenjohtaja
3. valitaan kolme jäsentä johtokuntaan erovuoroisten tilalle
4. valitaan kaksi jäsentä johtokuntaan varajäseniksi
5. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet
6. päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio seuraavaksi vuodeksi
8. päätetään mitä ilmoitustapaa kokouskutsuissa on käytettävä, samoin päätetään miten muut tiedonannot on jäsenistölle ilmoitettava.
Kevätkokouksessa:
1. esitetään yhdistyksen vuosikertomus
2. esitetään yhdistyksen tilit ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja rahastonhoitajalle.
13 §
Syys- ja kevätkokous on kutsuttava koolle vähintään 10 päivää ennen ja muut kokoukset 5 päivää ennen kokousta. Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia toimeenpannaan milloin johtokunta niin päättää tai milloin 1/4 jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää. Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi milloin on kysymys sääntöjen 14 ja 15 pykälissä mainituista asioista.
14 §
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa vähintään 3/4 annetuista äänistä.
15 §
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/4 äänten enemmistöllä.
Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi purkautumisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaan.
16 §
Muuten noudatetaan, mitä voimassaoleva yhdistyslaki säätää.